Kissoja ja kieliä

Viides viikko lopuillaan täällä Maltalla. Tänään lauantaina minun piti mennä testaamaan St Julianin ulkouima-allas, mutta täällä sataa taas. Ja kun täällä sataa, se ei ole tihkua vaan sadetta tulee taivaalta vaakasuoraan ja kaduilla on vettä puolisääreen asti. Joten köllöttelypäivä tästä sitten muodostui.

Viime lauantaina kävin tutustumassa paikalliseen messuhalliin, joka sijaitsee ihan työpaikkani kulman takana. Siellä pidettiin Comic con-tapahtuma, jossa siis oli sarjakuviin liittyvää tavaraa esittelyssä ja myynnissä. Kuten etukäteen arvelinkin, esillä oli lähinnä Marvelia ja animea. Ison osan tilasta täyttivät peli- ja pelihahmomyyjät. Itse pidän vanhemmasta sarjakuvasta, joten tapahtumassa ei juurikaan ollut minua kiinnostavia juttuja. Mutta löysin sentään tuliaisiksi sotahistoriasta kiinnostuneelle miehelleni vanhan ansiomerkin.

Maanantaina kotimatkalla bussi jätti minut taas pysäkille. Otin sitten seuraavan bussin, joka vei vain puoliväliin matkaani. Koska seuraavaa kotibussia piti odotella tunnin verran, kävin siinä välissä tutustumassa yhteen Maltan monista, hienoista kirkoista. Olihan se upea ja sen historia mielenkiintoinen. Opin mm. että toisen maailmansodan aikana kirkon katon läpi putosi pommi, mutta se ei räjähtänytkään. Kaikki kirkkoon suojaan paenneet ihmiset säilyivät hengissä. Pommi oli vieläkin nähtävillä kirkossa.

Sitten niihin otsikon kissoihin. Minua varoiteltiinkin jo etukäteen Maltan kulkukissoista ja -koirista. Olen herkkä ihminen ja reagoin vahvasti avuttomien eli lasten ja eläinten kaltoin kohteluun. Monet maltalaiset ruokkivat täällä kulkukissoja ja -koiria ja eläinsuojeluihmiset steriloivatkin niitä. Pahalta se kuitenkin näyttää, kun eri kuntoisia kissoja näkee puistoissa ja koirat juoksentelevat liikenteen seassa. Työpaikallanikin käy yksi todella kaunis, nuori kissa. Maanantaina näin sen yrittävän nälissään syödä homeista leipäpalaa lattialta. Annoin sille ensihätään lounassalaatistani kinkut ja juustot. Nyt olen ruokkinut sitä joka päivä ja vuokraemäntäni kanssa olemme yrittäneet etsiä sille kotia. Loppuviikosta sain kuitenkin selville, että työpaikallani ruokitaan näitä kissoja. Nyt täytyy vain selvittää miksi tämä pienokainen ei löydä ruokakupille.

Töissä on tällä viikolla ollut vähän mukavampaa. Toinen ohjaajani, Vanessa on jutellutkin kanssani ja kysyi jopa nimeäni alkuviikosta. Olenhan ollut töissä yli kuukauden, niin onhan se hyvä tietää edes nimeni, heh. Kukaanhan ei ole esitellyt itseään minulle, eikä minua ole esitelty kenellekään. Itse olen joko kysynyt henkilöiden nimen tai päätellyt sen muiden puheista. Pääasiassa henkilökunta puhuu maltan kieltä, joten ymmärränkin jutuista vain nuo nimet. Kaikki kyllä osaavat englantia, mutta ilmeisesti on helpompaa etten ymmärrä heitä. Onneksi työtehtäviä pyytäessäni saan vastauksen englanniksi.. sen jälkeen, kun he ovat siinä edessäni neuvotelleet keskenään niistä maltaksi.

Se, että olen täällä majapaikassani ja työpaikallani yksin suomalaisena on ollut tietysti vähän ikävää ja yksinäistä. Mutta englanninkielen oppimisen kannalta se on ollut hyvä juttu. Tunnin videopuhelut päivittäin kotiin ovat olleet ainoat suomenkieliset puheet, joita olen koko aikana puhunut. Nyt huomaankin jo ajattelevani asioita englanniksi ja viime yönä näin ensimmäisen englanninkielisen uneni. Kiroilen kyllä vieläkin suomeksi. Kun bussi ajaa ohi ottamatta minua kyytiin, lentelevät suomalaiset kirosanat suustani hyvinkin sujuvasti. Kielitaidon kartuttaminenhan olikin yksi tavoitteistani tälle reissulleni.

Comic conissa.

Töissä teimme Lol-dollseja joulukuussa
järjestettäviin synttärijuhliin.

Lisää sammakoitani putkahteli
lasitusuunista ulos.

Myös perhosiani on valmistunut myyntiin.

Työmatkalleni osuvaan Mostan kirkkoon
tutustumassa.

Nälkäinen pikkuinen.

Lounassalaattini käsityöläiskylän kahviossa
ja kotimatkaherkkuja.

Mietteitä työturvallisuudesta ja rasismista

Neljäs viikko alkaa olla lopuillaan. Mietin tänään, että olenko niin hidas tottumaan ja oppimaan, että vasta nyt olen alkanut liikkua täällä Maltalla reippaammin. Onneksi on vielä neljä viikkoa jäljellä.

Työpaikan ympärillä eli käsityöläiskylässä rakennetaan edelleen hurjasti. Katujen rakentajat pyörivät nyt meidän rakennuksemme ympärillä. Joka aamu täytyy etsiä uusi kävelyreitti bussilta työpaikalle rakennustöiden takia. Mietinkin, että jos itse valitsisin opiskelijalle työharjoittelupaikkaa varmistaisin, että opiskelija on turvallisessa ympäristössä. Varmistaisin myös, että yritys jossa opiskelija työskentelee noudattaa työsuojelulakia.

Näinhän ei minun työpaikallani todellakaan tehdä. Olen jo vaarantanut terveyteni puhdistamalla keramiikkaa kuivana. Hengitin siis pölyä, joka on todella vaarallista. Itse en tiennyt tätä riskiä ja näin minua työpaikalla ohjeistettiin työ tekemään. Sisareni huomasi blogiin laittamistani kuvista, että olen näin toiminut ja lähetti minulle keramiikkatyöntekijöiden turvallisuusohjeet. Minulla olisi ehdottomasti pitänyt olla hengityssuojain, jos teen jotain pölyistä hommaa. Työpaikallani ei kukaan käytä mitään suojaimia ja he köhivätkin ja aivastelevat koko ajan. Työpaikallani myös tupakoidaan toisinaan tilassa, jossa työskentelen. Jos siis olet lähdössä ulkomaille työharjoitteluun, varmista jo ennen lähtöä työturvallisuusasiat ja noudata niitä, jottet riskeeraa terveyttäsi.

Täällä Maltalla eletään kuin 1970-luvun Suomessa. Autoillessa ei käytetä takapenkillä turvavöitä, vaikka täällä tapahtuu todella paljon kolareita. Liikenne on todella kaoottista. Motoristit käyttävät vain kypärää, muista varusteista ei ole tietoakaan. Nopeusrajoituksille lähinnä naureskellaan ja ajetaan humalassa.

Työturvallisuudesta ei täällä ole hajuakaan. Tällä viikolla olen kauhistellut näitä rakennusmiesten puuhia käsityöläiskylässä. Yksi työntekijä asetteli jatkojohtoa eri asentoihin yrittäessään porata betonia. Johto oli viallinen ja pora pätki koko ajan. Ei lienee ollut kovin kaukana miehen saada sähköisku johdosta.

Työpaikkani ovensuussa on tällä viikolla kaivettu pitkää ja kapeaa, noin 2.5 metriä syvää kuoppaa. Aamulla töihin mennessäni kurkkasin kuoppaan ja näin, että siellä seisoi useampi mies. He kaikki olivat tummaihoisia työntekijöitä. Niitä ihonväriltään erittäin tummia, eli olivat varmaan pakolaisia Afrikan puolelta. Kun pyörittelin kauhuissani päätäni, kuopan reunalla seisovat työmiehet (kaikki valkoihoisia) katsoivat kuopassa seisovia miehiä ja naureskelivat.

Täällä on tällä viikolla mediassa kohistu siitä, kun Maltan talentissa oli joku homovastainen julkkis puhunut loukkaavasti homoista. Samaan aikaan maassa toimitaan rasistisesti koko ajan ihan arkisissa asioissa. Bussikuskit saattavat jättää pysähtymättä pysäkille, jos näkevät pysäkillä tummaihoisia työmiehiä. Eräs poliitikko oli julkisesti sanonut, että Maltan pakolaisten asuttamat asuinalueet ovat kuin apinoiden planeetalle menisi. Ymmärrän, että täällä pakolaisongelma on vielä vaikeampi asia, kuin meillä Suomessa. On kuitenkin järkyttävää nähdä miten avointa ja hyväksyttyä rasismi täällä on.

Työturvallisuus järkyttää.

Tämän viikon työhommia.
Vähitellen alkaa töitäni jo tulla lasitusuunista ulos.

Vapaapäivän viettoa St Julianissa meren rannalla.

Kulkukissoja. Onneksi täällä on sentään lämmintä ja
ihmiset ruokkivat ja tekevät suojia näille pikkuraukoille.

Pieni rukoushuone ja All saints eli pyhäinpäivän kuvaelma Vallettassa.