Minja Maltalla: Kissoja ja kieliä

Viides viikko lopuillaan täällä Maltalla. Tänään lauantaina minun piti mennä testaamaan St Julianin ulkouima-allas, mutta täällä sataa taas. Ja kun täällä sataa, se ei ole tihkua vaan sadetta tulee taivaalta vaakasuoraan ja kaduilla on vettä puolisääreen asti. Joten köllöttelypäivä tästä sitten muodostui.

Viime lauantaina kävin tutustumassa paikalliseen messuhalliin, joka sijaitsee ihan työpaikkani kulman takana. Siellä pidettiin Comic con-tapahtuma, jossa siis oli sarjakuviin liittyvää tavaraa esittelyssä ja myynnissä. Kuten etukäteen arvelinkin, esillä oli lähinnä Marvelia ja animea. Ison osan tilasta täyttivät peli- ja pelihahmomyyjät. Itse pidän vanhemmasta sarjakuvasta, joten tapahtumassa ei juurikaan ollut minua kiinnostavia juttuja. Mutta löysin sentään tuliaisiksi sotahistoriasta kiinnostuneelle miehelleni vanhan ansiomerkin.

Maanantaina kotimatkalla bussi jätti minut taas pysäkille. Otin sitten seuraavan bussin, joka vei vain puoliväliin matkaani. Koska seuraavaa kotibussia piti odotella tunnin verran, kävin siinä välissä tutustumassa yhteen Maltan monista, hienoista kirkoista. Olihan se upea ja sen historia mielenkiintoinen. Opin mm. että toisen maailmansodan aikana kirkon katon läpi putosi pommi, mutta se ei räjähtänytkään. Kaikki kirkkoon suojaan paenneet ihmiset säilyivät hengissä. Pommi oli vieläkin nähtävillä kirkossa.

Sitten niihin otsikon kissoihin. Minua varoiteltiinkin jo etukäteen Maltan kulkukissoista ja -koirista. Olen herkkä ihminen ja reagoin vahvasti avuttomien eli lasten ja eläinten kaltoin kohteluun. Monet maltalaiset ruokkivat täällä kulkukissoja ja -koiria ja eläinsuojeluihmiset steriloivatkin niitä. Pahalta se kuitenkin näyttää, kun eri kuntoisia kissoja näkee puistoissa ja koirat juoksentelevat liikenteen seassa. Työpaikallanikin käy yksi todella kaunis, nuori kissa. Maanantaina näin sen yrittävän nälissään syödä homeista leipäpalaa lattialta. Annoin sille ensihätään lounassalaatistani kinkut ja juustot. Nyt olen ruokkinut sitä joka päivä ja vuokraemäntäni kanssa olemme yrittäneet etsiä sille kotia. Loppuviikosta sain kuitenkin selville, että työpaikallani ruokitaan näitä kissoja. Nyt täytyy vain selvittää miksi tämä pienokainen ei löydä ruokakupille.

Töissä on tällä viikolla ollut vähän mukavampaa. Toinen ohjaajani, Vanessa on jutellutkin kanssani ja kysyi jopa nimeäni alkuviikosta. Olenhan ollut töissä yli kuukauden, niin onhan se hyvä tietää edes nimeni, heh. Kukaanhan ei ole esitellyt itseään minulle, eikä minua ole esitelty kenellekään. Itse olen joko kysynyt henkilöiden nimen tai päätellyt sen muiden puheista. Pääasiassa henkilökunta puhuu maltan kieltä, joten ymmärränkin jutuista vain nuo nimet. Kaikki kyllä osaavat englantia, mutta ilmeisesti on helpompaa etten ymmärrä heitä. Onneksi työtehtäviä pyytäessäni saan vastauksen englanniksi.. sen jälkeen, kun he ovat siinä edessäni neuvotelleet keskenään niistä maltaksi.

Se, että olen täällä majapaikassani ja työpaikallani yksin suomalaisena on ollut tietysti vähän ikävää ja yksinäistä. Mutta englanninkielen oppimisen kannalta se on ollut hyvä juttu. Tunnin videopuhelut päivittäin kotiin ovat olleet ainoat suomenkieliset puheet, joita olen koko aikana puhunut. Nyt huomaankin jo ajattelevani asioita englanniksi ja viime yönä näin ensimmäisen englanninkielisen uneni. Kiroilen kyllä vieläkin suomeksi. Kun bussi ajaa ohi ottamatta minua kyytiin, lentelevät suomalaiset kirosanat suustani hyvinkin sujuvasti. Kielitaidon kartuttaminenhan olikin yksi tavoitteistani tälle reissulleni.