keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Maassa maan tavalla tai maasta pois.


Otsikon mukaisesti olen jo maasta pois, eli kotoisessa Suomessa ollaan. Koulua käyty jo viikon verran ja aurinkoa on kova ikävä. Arvelinkin, että minulle tulee vaikeuksia tottua tähän Suomen pimeyteen ja niin siinä sitten kävi. Väsyttää kovasti ja tekisi mieli vain syödä mässyttää ja piiloutua peiton alle. Kirkasvaloon olen turvautunut ja yrittänyt levätä mahdollisimman paljon.

Kaksi viimeistä työviikkoa olivat parhaat työharjoitteluni koko ajalta. Ohjaajani jopa juttelivat kanssani ja huumoriakin viljeltiin puolin jos toisinkin. Uskalsin kysyä heiltä epäilemääni asiaa, eli olivatko he tietoisia tulostani ennen kuin minut sinne Alkan ovensuuhun jätettiin. Ja niinhän se oli, kuten arvelinkin, eli henkilökunta ei ollut tietoisia tulostani. Rouva omistajalle oli Future Focus ilmoittanut aiemmin tulostani, mutta hänkään ei tiennyt milloin tulisin. Eipä ihme, että vastaanottoni oli lievästi sanoen laimea.

Yhtenä lauantaina olin mukana käsityöläismessuilla  Alkan esittelypisteellä. Siellä oli mukana myös rouva omistaja eli Joan Haber. Hän kertoi, että heillä on ollut paljonkin opiskelijoita harjoittelemassa. Hän kehui, että olen sieltä parhaimmasta päästä. Mm. saksalaisia opiskelijoita oli kuulemma tullut viettämään vain aikaa, eivätkä olleet viitsineet tehdä juuri mitään. Olisiko henkilökunta sitten hieman jo kyynistynyt harjoittelijoihin ja siksi kohtelu minua kohtaan oli niin tympeää suurimman osan aikaa.

Viimeisenä työpäivänä töistä lähtiessäni tapasin jälleen kerran kodittomia kissoja. Niitä oli suuri lauma työpaikkani lähistöllä ja yksi niistä oli pentu. Tulin todella surulliseksi ja vihaiseksi. Mutta onnekseni paikalle osui paikallinen nainen, joka huolehtii näistä kulkukissoista muiden eläinten ystävien kanssa. Hän kertoi, että alueella on kahdeksan ruokintapaikkaa, joihin viedään ruokaa ja vettä useita kertoja viikossa. Kissat ovat jo melkein kaikki myös steriloitu, joten ongelma alkaa vähitellen laantua. Kissanpennun he olivat aikeissa napata hoitokodille kasvamaan ja leikattavaksi seuraavana sunnuntaina, kun alueella on rauhallisempaa. Olin niin helpottunut ja iloinen, että kotiinpaluutani ei enää varjostanut suuri huoli kissoista.

Eläinten niin erilainen kohtelu, kuin Suomessa oli yksi asia, joka sai minut miettimään tuota otsikon vanhaa sanontaa. Toinen asia oli Maltalla niin yleinen ja räikeä rasismi tummaihoisia ja ulkomaalaisia kohtaan. Kuten aiemmin kirjoitinkin, bussikuskit saattoivat jättää tummaihoiset miehet pysäkille, käsityöläiskylän rakennustöissä nuo tummat miehet tekivät raskaimpia töitä täysin ilman mitään suojavarusteita ja muuallakin törmäsin niin selvään rasistiseen käytökseen.

Myös asiakaspalvelu on Maltalla erittäin töykeää. Luulisi, että maa jonka suurin elinkeino on turismi suhtautuisi hieman eri tavalla meihin ulkomaalaisiin. Tai ehkä palvelu on yhtä huonoa myös maan omille asukkaille. Saimme viimeisellä viikolla eli lomaviikolla perheeni kanssa myös hyvääkin palvelua, mutta ne olivat poikkeustilanteita. Ja käsityöläiskylän kahvilanpitäjä jaksoi kyllä aina olla kohtelias kaikille meille maan tavoista tietämättömille ulkomaalaisillekin.

Viimeisen viikon vietin siis Maltalla lomaillen mieheni ja hänen sisarensa kanssa. Olin tarkoituksella jättänyt "pahimmat" turistikohteet käymättä itsekseni ja säästin ne viimeiselle viikolle. Kaikkea emme ehtineet nähdä ja kokea, mutta hyvän otannan saimme kuitenkin maan turistikohteista. Ilmatkin suosivat osan viikkoa. Perheeni pääsi myös kokemaan Maltan vesisateen ja sen aiheuttamat katutulvat. Niitä kun ei voi tajuta, ennenkuin itse kokee ja näkee sen vesimäärän.

Viimeisen viikon maanantaina osuimme onnettomuuspaikalle turistibussin kyydissä. Ihmettelimme mitä oli tapahtunut, kun paikalla oli paljon poliisi- ja pelastusautoja. Myöhemmin luin uutisista, että libyalainen rakennustyömies oli pudonnut seitsemännestä kerroksesta ja kuollut. Mies oli työskennellyt pelkän lankun ja köysien varassa seinän ulkopuolella. Toinen köysistä oli irronnut ja mies putosi yritettyään ensin pelastautua työkaverin avulla. Tapauksesta oli uutisissa videokuvaakin ja herkkänä ihmisenä se vaikutti minuun voimakkaasti. Tämä oli yksi asia lisää siihen, että olen onnellinen, että harjoitteluni on ohi ja pääsin kotiin.

Työharjoittelu Maltalla oli todella hieno ja ainutkertainen kokemus enkä kadu lähtöäni. Mutta kyllä reissu avasi silmäni näkemään miten hyvin asiat ovat Suomessa. Ei meilläkään kaikki asiat toimi hyvin tai oikein, mutta on meillä moni asia niin paljon paremmin kuin Maltalla.

Olen siis samaan aikaan onnellinen ja surullinen kaikesta kokemastani. Vain aurinkoa jäin kovasti kaipaamaan Maltalta. Nyt palailen vähitellen kouluarkeeni ja rakentelen tulevaisuuttani yhtä isoa kokemusta rikkaampana. Kiitos Ksao, Erasmus+ ja Otsakorpisäätiö siitä, että mahdollistitte tämän kaiken.


Maltan sotahistoria oli mielenkiintoista.

Kirkkotaidetta hämmästelemässä.

Malta National Aquariumissa haita ja muita meren eläviä ihastelemassa.
Turistien perinteisiä kulkuvälineitä.




Väsynyt, mutta onnellinen kotiinpalaaja.

Kotona odottivatkin jo talven rutiinit.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Kissoja ja kieliä

Viides viikko lopuillaan täällä Maltalla. Tänään lauantaina minun piti mennä testaamaan St Julianin ulkouima-allas, mutta täällä sataa taas. Ja kun täällä sataa, se ei ole tihkua vaan sadetta tulee taivaalta vaakasuoraan ja kaduilla on vettä puolisääreen asti. Joten köllöttelypäivä tästä sitten muodostui.

Viime lauantaina kävin tutustumassa paikalliseen messuhalliin, joka sijaitsee ihan työpaikkani kulman takana. Siellä pidettiin Comic con-tapahtuma, jossa siis oli sarjakuviin liittyvää tavaraa esittelyssä ja myynnissä. Kuten etukäteen arvelinkin, esillä oli lähinnä Marvelia ja animea. Ison osan tilasta täyttivät peli- ja pelihahmomyyjät. Itse pidän vanhemmasta sarjakuvasta, joten tapahtumassa ei juurikaan ollut minua kiinnostavia juttuja. Mutta löysin sentään tuliaisiksi sotahistoriasta kiinnostuneelle miehelleni vanhan ansiomerkin.

Maanantaina kotimatkalla bussi jätti minut taas pysäkille. Otin sitten seuraavan bussin, joka vei vain puoliväliin matkaani. Koska seuraavaa kotibussia piti odotella tunnin verran, kävin siinä välissä tutustumassa yhteen Maltan monista, hienoista kirkoista. Olihan se upea ja sen historia mielenkiintoinen. Opin mm. että toisen maailmansodan aikana kirkon katon läpi putosi pommi, mutta se ei räjähtänytkään. Kaikki kirkkoon suojaan paenneet ihmiset säilyivät hengissä. Pommi oli vieläkin nähtävillä kirkossa.

Sitten niihin otsikon kissoihin. Minua varoiteltiinkin jo etukäteen Maltan kulkukissoista ja -koirista. Olen herkkä ihminen ja reagoin vahvasti avuttomien eli lasten ja eläinten kaltoin kohteluun. Monet maltalaiset ruokkivat täällä kulkukissoja ja -koiria ja eläinsuojeluihmiset steriloivatkin niitä. Pahalta se kuitenkin näyttää, kun eri kuntoisia kissoja näkee puistoissa ja koirat juoksentelevat liikenteen seassa. Työpaikallanikin käy yksi todella kaunis, nuori kissa. Maanantaina näin sen yrittävän nälissään syödä homeista leipäpalaa lattialta. Annoin sille ensihätään lounassalaatistani kinkut ja juustot. Nyt olen ruokkinut sitä joka päivä ja vuokraemäntäni kanssa olemme yrittäneet etsiä sille kotia. Loppuviikosta sain kuitenkin selville, että työpaikallani ruokitaan näitä kissoja. Nyt täytyy vain selvittää miksi tämä pienokainen ei löydä ruokakupille.

Töissä on tällä viikolla ollut vähän mukavampaa. Toinen ohjaajani, Vanessa on jutellutkin kanssani ja kysyi jopa nimeäni alkuviikosta. Olenhan ollut töissä yli kuukauden, niin onhan se hyvä tietää edes nimeni, heh. Kukaanhan ei ole esitellyt itseään minulle, eikä minua ole esitelty kenellekään. Itse olen joko kysynyt henkilöiden nimen tai päätellyt sen muiden puheista. Pääasiassa henkilökunta puhuu maltan kieltä, joten ymmärränkin jutuista vain nuo nimet. Kaikki kyllä osaavat englantia, mutta ilmeisesti on helpompaa etten ymmärrä heitä. Onneksi työtehtäviä pyytäessäni saan vastauksen englanniksi.. sen jälkeen, kun he ovat siinä edessäni neuvotelleet keskenään niistä maltaksi.

Se, että olen täällä majapaikassani ja työpaikallani yksin suomalaisena on ollut tietysti vähän ikävää ja yksinäistä. Mutta englanninkielen oppimisen kannalta se on ollut hyvä juttu. Tunnin videopuhelut päivittäin kotiin ovat olleet ainoat suomenkieliset puheet, joita olen koko aikana puhunut. Nyt huomaankin jo ajattelevani asioita englanniksi ja viime yönä näin ensimmäisen englanninkielisen uneni. Kiroilen kyllä vieläkin suomeksi. Kun bussi ajaa ohi ottamatta minua kyytiin, lentelevät suomalaiset kirosanat suustani hyvinkin sujuvasti. Kielitaidon kartuttaminenhan olikin yksi tavoitteistani tälle reissulleni.
Comic conissa.

Töissä teimme Lol-dollseja joulukuussa
järjestettäviin synttärijuhliin.

Lisää sammakoitani putkahteli
lasitusuunista ulos.
Myös perhosiani on valmistunut myyntiin.

Työmatkalleni osuvaan Mostan kirkkoon
tutustumassa.

Nälkäinen pikkuinen.

Lounassalaattini käsityöläiskylän kahviossa
ja kotimatkaherkkuja.




perjantai 2. marraskuuta 2018

Mietteitä työturvallisuudesta ja rasismista

Neljäs viikko alkaa olla lopuillaan. Mietin tänään, että olenko niin hidas tottumaan ja oppimaan, että vasta nyt olen alkanut liikkua täällä Maltalla reippaammin. Onneksi on vielä neljä viikkoa jäljellä.

Työpaikan ympärillä eli käsityöläiskylässä rakennetaan edelleen hurjasti. Katujen rakentajat pyörivät nyt meidän rakennuksemme ympärillä. Joka aamu täytyy etsiä uusi kävelyreitti bussilta työpaikalle rakennustöiden takia. Mietinkin, että jos itse valitsisin opiskelijalle työharjoittelupaikkaa varmistaisin, että opiskelija on turvallisessa ympäristössä. Varmistaisin myös, että yritys jossa opiskelija työskentelee noudattaa työsuojelulakia.

Näinhän ei minun työpaikallani todellakaan tehdä. Olen jo vaarantanut terveyteni puhdistamalla keramiikkaa kuivana. Hengitin siis pölyä, joka on todella vaarallista. Itse en tiennyt tätä riskiä ja näin minua työpaikalla ohjeistettiin työ tekemään. Sisareni huomasi blogiin laittamistani kuvista, että olen näin toiminut ja lähetti minulle keramiikkatyöntekijöiden turvallisuusohjeet. Minulla olisi ehdottomasti pitänyt olla hengityssuojain, jos teen jotain pölyistä hommaa. Työpaikallani ei kukaan käytä mitään suojaimia ja he köhivätkin ja aivastelevat koko ajan. Työpaikallani myös tupakoidaan toisinaan tilassa, jossa työskentelen. Jos siis olet lähdössä ulkomaille työharjoitteluun, varmista jo ennen lähtöä työturvallisuusasiat ja noudata niitä, jottet riskeeraa terveyttäsi.

Täällä Maltalla eletään kuin 1970-luvun Suomessa. Autoillessa ei käytetä takapenkillä turvavöitä, vaikka täällä tapahtuu todella paljon kolareita. Liikenne on todella kaoottista. Motoristit käyttävät vain kypärää, muista varusteista ei ole tietoakaan. Nopeusrajoituksille lähinnä naureskellaan ja ajetaan humalassa.

Työturvallisuudesta ei täällä ole hajuakaan. Tällä viikolla olen kauhistellut näitä rakennusmiesten puuhia käsityöläiskylässä. Yksi työntekijä asetteli jatkojohtoa eri asentoihin yrittäessään porata betonia. Johto oli viallinen ja pora pätki koko ajan. Ei lienee ollut kovin kaukana miehen saada sähköisku johdosta.

Työpaikkani ovensuussa on tällä viikolla kaivettu pitkää ja kapeaa, noin 2.5 metriä syvää kuoppaa. Aamulla töihin mennessäni kurkkasin kuoppaan ja näin, että siellä seisoi useampi mies. He kaikki olivat tummaihoisia työntekijöitä. Niitä ihonväriltään erittäin tummia, eli olivat varmaan pakolaisia Afrikan puolelta. Kun pyörittelin kauhuissani päätäni, kuopan reunalla seisovat työmiehet (kaikki valkoihoisia) katsoivat kuopassa seisovia miehiä ja naureskelivat.

Täällä on tällä viikolla mediassa kohistu siitä, kun Maltan talentissa oli joku homovastainen julkkis puhunut loukkaavasti homoista. Samaan aikaan maassa toimitaan rasistisesti koko ajan ihan arkisissa asioissa. Bussikuskit saattavat jättää pysähtymättä pysäkille, jos näkevät pysäkillä tummaihoisia työmiehiä. Eräs poliitikko oli julkisesti sanonut, että Maltan pakolaisten asuttamat asuinalueet ovat kuin apinoiden planeetalle menisi. Ymmärrän, että täällä pakolaisongelma on vielä vaikeampi asia, kuin meillä Suomessa. On kuitenkin järkyttävää nähdä miten avointa ja hyväksyttyä rasismi täällä on.

Työturvallisuus järkyttää.

Tämän viikon työhommia.
Vähitellen alkaa töitäni jo tulla lasitusuunista ulos.

Vapaapäivän viettoa St Julianissa meren rannalla.

Kulkukissoja. Onneksi täällä on sentään lämmintä ja
ihmiset ruokkivat ja tekevät suojia näille pikkuraukoille.

Pieni rukoushuone ja All saints eli pyhäinpäivän kuvaelma Vallettassa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Kolme viikkoa hurahtanut nopeasti

Tuntuu uskomattomalta, että olen ollut täällä jo kolme viikkoa. Ihan kuin eilen vasta olisi kone laskeutunut Luqaan.

Voisin ristiä tämän Maltan pettymyksien maaksi. Kun vaikkapa työpäivä on sujunut mukavasti, meneekin sitten kotimatkaan kolme tuntia bussiongelmien takia. Täytyy ottaa ilo irti niistä mukavista hetkistä.

Töissäkin on sujunut vaihtelevasti. Toisena päivänä minua on kohdeltu huonommin, kuin omistajan koiraa. Sillekin nimittäin tarjoiltiin pullaa, mutta ei vahingossakaan minulle. Sitten taas toisena päivänä omistaja tarjoaa "kesämökkiään" Gozon saarella käyttööni. Ehkä se on näitä kulttuurieroja, joita en vieläkään ymmärrä.

Töissä olen edelleen pääasiassa maalannut keramiikkaa. Se on kyllä ihan mieluisaa puuhaa ja mielestäni olen kehittynytkin jo taidoissani. Asiakkaat ovat kehuneet ja omistajan poikakin kehaisin sammakoitani. Toisaalta taas toinen ohjaajani on antanut negatiivista palautetta, mutta hän on enemmänkin toimistotyöntekijä.

Perjantaina pääsin mukaan ohjaamaan lapsiryhmän savityötuntia. 57 viisivuotiasta lasta saavat aikaan melkomoisen metelin. Jouduimme kiireellä vaihtamaan tapahtuman paikkaa omasta opetustilastamme läheiseen urheilukeskukseen. Käsityöläiskylässä on edelleen massiiviset tietyöt meneillään, eikä sinne koneiden sekaan voi päästää lapsia juoksentelemaan. Täytyy sanoa, että olipa hektistä puuhaa tuo lasten kanssa touhuaminen. Mutta niin oli omistajarouva Joankin aivan puhki tapahtuman jälkeen.

Olen jo tottunut vähän enemmän kulkemaan julkisilla, joten olen liikuskellut vapaa-aikanani enemmän. Torstaina kävin Gozon saarella oopperassa katsomassa La Traviataa. En ole mikään oopperamusiikin ystävä, mutta livenä se oli kyllä upea kokemus. Ja rakastuin Gozoon. Se on pienempi, puhtaampi versio pääsaaresta. Liikennettä on vähemmän ja talotkin sen myötä puhtaampia. Ja se raikas meri-ilma, aah. Keuhkoni ja silmäni nauttivat hetkellisestä puhtaudesta. Kun säätilakin suosi retkeäni, oli se kyllä tähän astisen oleskeluni huippuhetki. Kotimatkakin lauttasatamasta sujui juohevasti nyt jo tutun taksineidin Nadinen kyydillä.

Lauantaina olin aamupäivän töissä. Meillä oli synttärikutsut ja ohjaajani Vanessa pyysi minut myymälää vahtimaan, jotta hän voisi ohjata synttärivieraiden savitöitä rauhassa. Olikin ihan kiva tehdä maalaushommia myymälässä ja samalla jutella asiakkaiden kanssa. Mitäänhän en osaa myydä, mutta tarvittaessa hain Vanessan tai jonkun muun avuksi. Lauantaina löysin firman sosiaalisen tilankin. Siellä oli jopa mikroaaltouuni. Minulle ei siis vielä kolmen viikon työskentelyn jälkeen ole esitelty paikkoja. Enkä kyllä tiedä onko minulla lupaa käyttää tätä sosiaalista tilaa.

Viikon kruunasi lauantain retkeni St Paul's Bayhin, jossa vietän viimeisen Maltan viikkoni lomaillen läheisteni kanssa. Kävin paikan päällä tarkistamassa varaamani hotellin ja fiilistelemässä upeilla merimaisemilla. Maltan tuskin odottaa turistina oleilua tämän arkisemman työssä puurtamisen lisäksi.

Sunnuntai menikin sitten lepäillessä ja arkisia puhteita touhutessa. Hiukset tuli värjättyä ja Lidlistä ostamistani farkuista tuli pienellä vaivalla shortsit. Niitä lämpimiä vaatteita, joita minua ohjattiin ottamaan mukaani, en ole vielä kertaakaan käyttänyt. Aamuisin on hyvä olla huppari päällä, koska tuuli viilentää säätilaa jonkin verran. Mutta kotiin tullessa on jo pitkähihainenkin liikaa. Katsotaan sitten marraskuun aikana, josko silloin tarvitaan lämpimämpää pukeutumista.
Työhommia.
Ensimmäinen lasitettu työni tuli uunista ulos perjantaina, eli tuo kukkalautanen.
Lapsiryhmiä ohjaamassa ja itsekin savitöitä opettelemassa.

Oopperaretki Gozon saarelle.
Viimeisen Maltan viikon maisemia fiilistelemässä.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Toinen viikko lopuillaan

En ole jaksanut kirjoittaa blogia moneen päivään. Olen nimittäin ollut kipeänä jo viikon ajan. Täällä pidetään busseissa ilmastointi täysillä ja jos joutuu seisomaan suoraan ilmastointilaitteen alle., niin on on suuri riski vilustua. Eli puolikuntoisena olen tämän viikon käynyt töissä. Itse työpäivät ovat menneet ihan hyvin, mutta tunnin bussissa seisominen kotimatkalla onkin sitten vienyt kaikki voimat.

Viime viikonloppuna olin ajatellut osallistua Birqu candlelight festivaaliin, mutta se peruutettiin, koska täällä riehui myrsky. Myrsky pudotti mm. yhden betonisen parvekkeen kadulle ja teille muodostui tulvia, jotka kuljettivat autoja ojaan.

Niinpä sitten muutinkin suunnitelmia ja päätin lauantaina käydä pääkaupungissa Vallettassa taidemuseossa ja leffassa. Eikä mennyt sekään ihan putkeen. Museo on nimittäin ollut jo yli vuoden suljettuna remontin vuoksi. Tilanne selvisi vasta paikan päällä, kun huputetun rakennuksen ovessa luki: sorry, we are closed. Matkailuinfosta kertoivat, että saatan jopa ehtiä uudistetun museon avajaisiin täällä oleskeluni aikana.

Leffa alkoi vasta klo 18.30 eli minulla oli runsaasti (ihan liikaa) aikaa kierrellä turistikojuja. Niinpä päätin käydä arkeologisessa museossa. Se oli aika pieni, mutta löysin sieltä mielenkiintoisen Maltan Venus-patsaan, josta tein oman versioni keskiviikon lasten savityöpajassa.

Leffateatteri sijaitsee uudessa kauppakeskuksessa Vallettan keskustassa. Vähitellen ja viime tipassa sali täyttyi katsojista. Kesken leffan valkokangas pimeni ja kaikki paikalliset asukkaat ryntäsivtä ulos salista. Minä olin ihan, että mitähäh tapahtuu?? Kunnes tajusin, että ei hitto, täällä pidetään väliaika kesken leffan. On vissiin niin levoton kansa, etteivät jaksa paria tuntia istua paikallaan.

Töissä olen tälläkin viikolla pääasiassa maalaillut keramiikkaesineitä. Ihmeellisiä päitä piti maalata kirkkailla väreillä ja loppuviikosta pääsin lempiaiheeseeni (no ei todellakaan) eli joulukoristeiden maalaamiseen. Töissä olen taaskin puuhastellut yksin. Yksi työkaveri käy pari kertaa päivässä vähän juttelemassa, muuten en juurikaan ole kontaktissa, kuin silloin, kun käyn pyytämässä lisää töitä.

Aika yksinäistä täällä on ollut ja kun lisäksi olen ollut kipeänä, koti-ikävä on ollut melkoinen. Majapaikan muut asukkaat ovat tosi nuoria ja osaavat todella huonosti englantia. Päivällinen tarjoillaan klo 18 ja silloin näen hetken näitä muita asukkaita. Emäntämme Jackie kyllä juttelee aika paljonkin, mutta ei täkäläisten lupauksiin esim. oikein voi luottaa kuten meillä Suomessa yleensä voi. Minuakin on luvattu viedä leffaan, baariin, ajelulle ja vaikka mihin, mutta eipä ole yksikään asia toteutunut. Näyttäisi olevan melko sisäänlämpiävä ja lämpimikseen höpöttelevä kulttuuri.

Nyt on perjantai ja parantelen vilustumista täällä kellarihuoneessani. Huomenna saan uuden huoneen, kun tsekkiläistytöt lähtevät kotiin.. tai näin ainakin Jackie lupaili. Uudessa huoneessani on oma uloskäynti sisäpihalle. Voin sitten kuulemma vaikka istuskella ja lueskella pihalla. Tosin pihan muurin takana kulkee vilkasliikenteinen tie, joten ehkä käytän sitten vaikka korvatulppia pihalla rentoutuessani.

Vähän on negatiiviset fiilikset nyt tällä viikolla ollut. Johtuu varmaan osittain tästä kipeänä olosta. Jospa ensi viikolla olisi jo parempi olo ja sitä myöten parempi fiiliskin.

Vallettan kapeita katuja


Työpaikan etupiha. Rakennustyöt jatkuvat.
Työpaikan takapiha. Joka aamu eri reitti ovelle
Työhommia:
mosaiikkipalojen puhdistusta



Työhommia:
eläinfiguurien siistimistä
Työhommia:
savipäiden maalausta
Työhommia:
joulukoristeiden
maalausta
Maltan Venus,
museossa
Maltan Venus,
made by Minja

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Päivä 4. (10.10.)

Keskiviikko

Tänään oli toinen työpäiväni. Löysin bussipysäkin aika hyvin täällä "kotikylässäni" eli San Gwanissa (lausutaan San Zuan). Alan vähitellen oppia paikallista lausumista, huom. paino sanalla vähitellen 😁

Osasin jäädä pois bussista oikealla pysäkillä ja aika näppärästi selviydyinkin ekan kerran yksin työmatkan. Hyvä minä 👍

Työvuoroni alkoi klo 12. Olin itse pyytänyt päästä mukaan, kun iltapäivän lapsiryhmä tuli savea muovailemaan. Täällä lapsetkin osaavat todella hyvin englantia. Aika moni heistä käykin englanninkielistä koulua. Juttelin aika paljon erään 11-vuotiaan tytön kanssa. Hän kertoi käyneensä jo kaksi vuotta keramiikkaryhmässä.

Minäkin sain osallistua muovailuun. Tein paikallisia kaktuskasveja. Ainakin opettaja tunnisti ne niiksi 😁

Työvuoroni aluksi maalasin taas perhosia. Saa nähdä kuinka kauan sitä hommaa saan tehdä.

Tänään tapasin myös paikan omistajan Joan Haberin. Hän lupasi kierrättää minua yrityksen tiloissa, mutta ainakaan tänään se ei toteutunut.

Tänään olikin vähän parempi fiilis työpaikalla. Työntekijät kävivät välillä juttelemassa kanssani. Yksi heistä kertoi olleensa 8 vuotta talossa. Hän maalaa käsin erilaisia tuotteita. Tänään hän esimerkiksi maalasi suureen vatiin päärynöitä.

Kotiin lähtiessäni jouduin kysymään ulospääsyä firman omistajien pojalta (pääovi oli jo lukittu). Hän opasti minut ulos ja antoi myös kyydin bussipysäkille. Huikkasi vielä lähtiessään: "See you tomorrow".  Ehkä tämä tästä kivaksi muutuukin 😊👍

Kotimatka oli melko raskas, bussi oli ihan täynnä ja jouduin seisomaan koko matkan. Tällä kertaa se sentään otti kyytiin. Kotimatkalla kävin vielä lähi-Lidlissä ostamassa vettä (täällä ei voi juoda hanavettä) ja huomiselle eväät.

Olen nyt ollut täällä Maltalla vasta 4 päivää. Nyt jo olen kuitenkin havainnut monta asiaa, jotka meillä kotoSuomessa on paremmin. Se on ehkä järkyttävintä, että täällä majapaikassani pitää laittaa käytetyt vessapaperit pöntön sijaan roskikseen, muuten pönttö tukkeutuu. Roskis kyllä tyhjennetään tiuhaan, mutta silti, hyi, yök. 😱

Toinen järkyttävä asia on paikallinen liikenne. Meno on sellaista, että välillä meinaa tulla kauhukakka housuun 😮 Esimerkiksi, kun odotan bussia työpaikalta kotiin, joudun seisomaan tiellä. Autot ajavat ohi n. 100km/h. Työpaikallani eli käsityöläiskylässä tehdään mittavia tietöitä, joten joudun väistelemään myös suuria työkoneita ja kuorma-autoja.

Lisää perhosia.


Löysin vihdoinkin täältä Pepsi maxia 😋 Tämä näyttäisi olevan sellainen Cokis-maa.



Kaktustaidettani 😁

Tässä odottelen bussia, kun pääsen töistä. Kuten näet, joudun seisomaan joko ojassa tai tiellä 😕

tiistai 9. lokakuuta 2018

Päivä 2 ja 3. (8. ja 9.10.)

Maanantai

Eilen olin niin väsynyt, etten jaksanut kirjoittaa mitään. Tänään olen vielä väsyneempi, mutta onhan tänne kirjoitettava, koska tänään oli ensimmäinen työpäiväni.

Eilen eli maanantaina kävin  Future focusin toimistolla. Vuokraemäntäni Jackie vei minut sinne. Samalla hän näytti bussipysäkit ja bussiaseman, jonne kaikki bussit ajavat eli pääkaupunkiin Vallettaan. Future focusin toimisto on pienen kävelymatkan päässä Vallettasta.

Toimistolla allekirjoitin papereita ja sain omiin papereihini allekirjoituksen. Sovimme samalla, että tulisin tiistaina toimistolle klo 12. Sieltä minut vietäisiin työpaikalleni Alka Ceramics-yritykseen Maltan käsityöläiskylään.

Tämän jälkeen minulla olikin loppupäivä vapaata. Kävelin Vallettaan ja lähdin turistikierrokselle hop on, hop off-bussilla. Luulin, että kierros kestäisi tunnin verran, mutta reissuun menikin neljä tuntia. Puolivälissä matkaa alkoi sataa kaatamalla ja pääsin tutustumaan maltalaiseen katutulvaan.

Tiistai

Tänään oli ensimmäinen työpäiväni. Future Focusin toimistolta minut vietiin Maltan käsityöläiskylään. Kylässä tehdään suuria tietöitä, jonka takia meillä oli vaikeuksia päästä perille keramiikkapajalle. Minun piti tavata yksi yrityksen omistajista, mutta hän ei ollut paikalla. Niinpä minut jätettiin erään työntekijän huostaan. Minulle jäi vaikutelma, ettei hän ollut tietoinen minusta ja harjottelustani ollenkaan.

Ensimmäiseksi työtehtäväkseni sain maalata keraamisia perhosia. Sain itse valita värit ja käyttää mielikuvitustani maalaamiseen. Värit olivat kaikki pastellin sävyisiä, enkä niin kauheasti välitä hempeistä väreistä. Värit olivat myös kauheassa kunnossa, kuivuneita ja osa jopa homeessa. Minua pyydettiin tekemään neljän eri kokoisen perhosen sarjoja. Kukin siis samalla tyylillä koristeltuna. Sain valmiiksi kaksi sarjaa ja yksi jäi kesken. Jatkan siitä huomenna.

Minulle ei esitelty yritystä millään tavalla, eikä näytetty sosiaalisia tilojakaan. Tauoista ei ollut mitään puhetta.

Iltapäivällä työntekijät  etsivät minulle tiedon millä bussilla pääsisin suoraan majapaikkaani eli San Gwanniin. He myös kertoivat mistä bussi lähtisi. Löysin pysäkille ja varmistin eräältä pariskunnalta olenko oikealla puolella tietä odottamassa bussia. Bussi saapuikin ajallaan, mutta ajoi vain pysäkin ohi ottamatta ketään kyytiin. Jouduin odottamaan seuraavaa bussia tunnin. Tässä vaiheessa olin niin väsynyt ja nälkäinen, että meinasin purskahtaa itkuun. Vihdoin seuraava bussi tulikin ja onneksi pääsin sen kyytiin. Matka San Gwanniin kesti noin tunnin verran. Osasin jäädä oikealla pysäkillä pois. Kysyin eräältä mieheltä vielä mihin suuntaan minun pitäisi pysäkiltä lähteä, jotta löytäisin majapaikkaani.

Majapaikassani minulle lämmitettiin ruokaa ja oloni alkoi vähitellen parantua. Kun saan tämän kirjoitettua, käyn suihkussa ja käyn nukkumaan. Huomenna aloitan työt vasta klo 12.

Eka työpäivä ei ollut kovin kiva, enkä tuntenut oloani yhtään tervetulleeksi. Toivottavasti huomenna olisi mukavampi päivä.
Työpaikan bussipysäkki.


Onnellinen turistibusseilija. 10 min tämän jälkeen alkoi sataa kaatamalla.


Sieltä se sade sitten tuli.





Vanhempaa rakennustyyliä. Nämä talot näyttävät kuin olisivat sodassa pommitettuja. Ihmiset kuitenkin asuvat näissä.

Uudempia taloja. Tykkään kyllä enemmän noista vanhoista.
Maltalaista ympäristönsuojelua. Ihme ettei täällä vilise rottia.
Ekan työpäivän tuotoksia. Näihin tulee vielä lasite päälle eli ovat sitten kiiltäviä.