keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Maassa maan tavalla tai maasta pois.


Otsikon mukaisesti olen jo maasta pois, eli kotoisessa Suomessa ollaan. Koulua käyty jo viikon verran ja aurinkoa on kova ikävä. Arvelinkin, että minulle tulee vaikeuksia tottua tähän Suomen pimeyteen ja niin siinä sitten kävi. Väsyttää kovasti ja tekisi mieli vain syödä mässyttää ja piiloutua peiton alle. Kirkasvaloon olen turvautunut ja yrittänyt levätä mahdollisimman paljon.

Kaksi viimeistä työviikkoa olivat parhaat työharjoitteluni koko ajalta. Ohjaajani jopa juttelivat kanssani ja huumoriakin viljeltiin puolin jos toisinkin. Uskalsin kysyä heiltä epäilemääni asiaa, eli olivatko he tietoisia tulostani ennen kuin minut sinne Alkan ovensuuhun jätettiin. Ja niinhän se oli, kuten arvelinkin, eli henkilökunta ei ollut tietoisia tulostani. Rouva omistajalle oli Future Focus ilmoittanut aiemmin tulostani, mutta hänkään ei tiennyt milloin tulisin. Eipä ihme, että vastaanottoni oli lievästi sanoen laimea.

Yhtenä lauantaina olin mukana käsityöläismessuilla  Alkan esittelypisteellä. Siellä oli mukana myös rouva omistaja eli Joan Haber. Hän kertoi, että heillä on ollut paljonkin opiskelijoita harjoittelemassa. Hän kehui, että olen sieltä parhaimmasta päästä. Mm. saksalaisia opiskelijoita oli kuulemma tullut viettämään vain aikaa, eivätkä olleet viitsineet tehdä juuri mitään. Olisiko henkilökunta sitten hieman jo kyynistynyt harjoittelijoihin ja siksi kohtelu minua kohtaan oli niin tympeää suurimman osan aikaa.

Viimeisenä työpäivänä töistä lähtiessäni tapasin jälleen kerran kodittomia kissoja. Niitä oli suuri lauma työpaikkani lähistöllä ja yksi niistä oli pentu. Tulin todella surulliseksi ja vihaiseksi. Mutta onnekseni paikalle osui paikallinen nainen, joka huolehtii näistä kulkukissoista muiden eläinten ystävien kanssa. Hän kertoi, että alueella on kahdeksan ruokintapaikkaa, joihin viedään ruokaa ja vettä useita kertoja viikossa. Kissat ovat jo melkein kaikki myös steriloitu, joten ongelma alkaa vähitellen laantua. Kissanpennun he olivat aikeissa napata hoitokodille kasvamaan ja leikattavaksi seuraavana sunnuntaina, kun alueella on rauhallisempaa. Olin niin helpottunut ja iloinen, että kotiinpaluutani ei enää varjostanut suuri huoli kissoista.

Eläinten niin erilainen kohtelu, kuin Suomessa oli yksi asia, joka sai minut miettimään tuota otsikon vanhaa sanontaa. Toinen asia oli Maltalla niin yleinen ja räikeä rasismi tummaihoisia ja ulkomaalaisia kohtaan. Kuten aiemmin kirjoitinkin, bussikuskit saattoivat jättää tummaihoiset miehet pysäkille, käsityöläiskylän rakennustöissä nuo tummat miehet tekivät raskaimpia töitä täysin ilman mitään suojavarusteita ja muuallakin törmäsin niin selvään rasistiseen käytökseen.

Myös asiakaspalvelu on Maltalla erittäin töykeää. Luulisi, että maa jonka suurin elinkeino on turismi suhtautuisi hieman eri tavalla meihin ulkomaalaisiin. Tai ehkä palvelu on yhtä huonoa myös maan omille asukkaille. Saimme viimeisellä viikolla eli lomaviikolla perheeni kanssa myös hyvääkin palvelua, mutta ne olivat poikkeustilanteita. Ja käsityöläiskylän kahvilanpitäjä jaksoi kyllä aina olla kohtelias kaikille meille maan tavoista tietämättömille ulkomaalaisillekin.

Viimeisen viikon vietin siis Maltalla lomaillen mieheni ja hänen sisarensa kanssa. Olin tarkoituksella jättänyt "pahimmat" turistikohteet käymättä itsekseni ja säästin ne viimeiselle viikolle. Kaikkea emme ehtineet nähdä ja kokea, mutta hyvän otannan saimme kuitenkin maan turistikohteista. Ilmatkin suosivat osan viikkoa. Perheeni pääsi myös kokemaan Maltan vesisateen ja sen aiheuttamat katutulvat. Niitä kun ei voi tajuta, ennenkuin itse kokee ja näkee sen vesimäärän.

Viimeisen viikon maanantaina osuimme onnettomuuspaikalle turistibussin kyydissä. Ihmettelimme mitä oli tapahtunut, kun paikalla oli paljon poliisi- ja pelastusautoja. Myöhemmin luin uutisista, että libyalainen rakennustyömies oli pudonnut seitsemännestä kerroksesta ja kuollut. Mies oli työskennellyt pelkän lankun ja köysien varassa seinän ulkopuolella. Toinen köysistä oli irronnut ja mies putosi yritettyään ensin pelastautua työkaverin avulla. Tapauksesta oli uutisissa videokuvaakin ja herkkänä ihmisenä se vaikutti minuun voimakkaasti. Tämä oli yksi asia lisää siihen, että olen onnellinen, että harjoitteluni on ohi ja pääsin kotiin.

Työharjoittelu Maltalla oli todella hieno ja ainutkertainen kokemus enkä kadu lähtöäni. Mutta kyllä reissu avasi silmäni näkemään miten hyvin asiat ovat Suomessa. Ei meilläkään kaikki asiat toimi hyvin tai oikein, mutta on meillä moni asia niin paljon paremmin kuin Maltalla.

Olen siis samaan aikaan onnellinen ja surullinen kaikesta kokemastani. Vain aurinkoa jäin kovasti kaipaamaan Maltalta. Nyt palailen vähitellen kouluarkeeni ja rakentelen tulevaisuuttani yhtä isoa kokemusta rikkaampana. Kiitos Ksao, Erasmus+ ja Otsakorpisäätiö siitä, että mahdollistitte tämän kaiken.


Maltan sotahistoria oli mielenkiintoista.

Kirkkotaidetta hämmästelemässä.

Malta National Aquariumissa haita ja muita meren eläviä ihastelemassa.
Turistien perinteisiä kulkuvälineitä.




Väsynyt, mutta onnellinen kotiinpalaaja.

Kotona odottivatkin jo talven rutiinit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti